- LEHDISTÖTIEDOTE
Rahapoliittisia päätöksiä
30.1.2025
EKP:n neuvosto päätti tänään laskea EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Rahapolitiikan mitoituksen säätelyssä käytettävää talletuskorkoa päätettiin laskea etenkin inflaationäkymiä, pohjainflaation kehitystä ja rahapolitiikan välittymisen voimakkuutta koskevan päivitetyn arvion perusteella.
Inflaatio hidastuu hyvää vauhtia, ja sen kehitys on ollut edelleen jotakuinkin asiantuntija‑arvioiden mukaista. Keskipitkän aikavälin inflaatiovauhdin arvioidaan palaavan EKP:n neuvoston kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi tämän vuoden kuluessa. Useimmat pohjainflaation mittarit viittaavat siihen, että inflaatio asettuu kestävästi tavoitteen tuntumaan. Euroalueen inflaatio on edelleen nopeaa. Syynä on lähinnä se, että joidenkin toimialojen palkat ja hinnat mukautuvat aiempaan, hyvin nopeaan inflaatioon yhä huomattavalla viipeellä. Palkkojen nousu on kuitenkin vaimenemassa odotusten mukaisesti, ja sen vaikutusta inflaatioon on vaimennettu osittain tinkimällä voitoista.
EKP:n neuvoston äskettäiset koronlaskut tekevät yritysten ja kotitalouksien uusista lainoista vähitellen edullisempia. Rahoitusolot ovat kuitenkin yhä kireät, koska rahapolitiikka pysyy rajoittavana ja aiempien koronnostojen vaikutukset välittyvät edelleen luottokantaan, kun erääntyviä luottoja uusitaan korkeammilla koroilla. Talouskehityksen tiellä on edelleen esteitä, mutta kysynnän arvioidaan ajan mittaan vahvistuvan, kun reaalitulot kasvavat ja kireän rahapolitiikan vaikutukset vähitellen laantuvat.
EKP:n neuvosto pyrkii määrätietoisesti varmistamaan, että keskipitkän aikavälin inflaatiovauhti asettuu kestävästi kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi. Se määrittää rahapolitiikan mitoituksen kokouskohtaisesti aina tuoreimpien tietojen perusteella. EKP:n neuvoston korkopäätökset perustuvat etenkin inflaationäkymiä koskevaan arvioon, jossa otetaan huomioon tuoreimmat tiedot taloudesta ja rahoitusoloista, sekä arvioon pohjainflaation kehityksestä ja siitä, miten voimakkaasti rahapolitiikka välittyy talouteen. EKP:n neuvosto ei sitoudu ennalta mihinkään tiettyyn korkouraan.
EKP:n ohjauskorot
EKP:n neuvosto päätti tänään laskea EKP:n kaikkia kolmea ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä. Talletuskorko on 5.2.2025 lähtien 2,75 %, perusrahoitusoperaatioiden korko 2,90 % ja maksuvalmiusluoton korko 3,15 %.
Omaisuuserien osto-ohjelma (APP) ja pandemiaan liittyvä osto-ohjelma (PEPP)
APP- ja PEPP-ohjelmissa tehtyjen sijoitusten määrän annetaan pienentyä hallitusti ja ennakoitavasti, eli omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavaa pääomaa ei enää sijoiteta uudelleen.
Rahoitusoperaatiot
Pankit maksoivat 18.12.2024 takaisin kaikki jäljellä olevat lainat, jotka ne ovat saaneet kohdennetuissa pitempiaikaisissa rahoitusoperaatioissa. Näin päättyy tämä osa taseen palauttamisesta tavanomaiseen kokoonsa.
***
EKP:n neuvosto on valmis tarkistamaan kaikkia mandaattiinsa kuuluvia välineitä sen varmistamiseksi, että inflaatio asettuu keskipitkällä aikavälillä kestävästi kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi ja rahapolitiikan vaikutus välittyy sujuvasti talouteen. Jos perusteeton tai hallitsematon markkinakehitys uhkaa muuttaa vakavanlaatuisesti rahapolitiikan välittymistä euroalueen eri maihin, EKP:n neuvostolla on käytössään välittymisen turvaava instrumentti, jonka avulla se pystyy täyttämään hintavakaustehtävänsä tehokkaasti.
EKP:n pääjohtaja kertoo päätösten taustoista tänään kello 14.45 (Keski-Euroopan aikaa) alkavassa lehdistötilaisuudessa.
EKP:n neuvoston hyväksymä tarkka sanamuoto käy ilmi englanninkielisestä versiosta.
Euroopan keskuspankki
Viestinnän pääosasto
- Sonnemannstrasse 20
- 60314 Frankfurt am Main, Germany
- +49 69 1344 7455
- media@ecb.europa.eu.
Kopiointi on sallittu, kunhan lähde mainitaan.
Yhteystiedot medialle